· Opintojaksossa on tarkoitus tehdä puheenkäsittelyn itsenäinen tutkimus- tai suunnittelutyö, joka voi olla kattava kirjallisuustutkimus, ohjelmointi- tai mittaustyö.
· Aihe sovitaan erikseen opettajan kanssa. Omien aiheiden esittäminen mahdollista.
· Kurssi soveltuu hyvin DI-opintojen loppuvaiheessa tehtäväksi erikoistyöksi mutta ennen kaikkea jatko-opintojen yhteydessä suoritettavaksi. Kurssia suositellaan myös sellaisille puheenkäsittelyn jatko-opiskelijoille, joilla ei ole teknistieteellistä perustutkintoa.
·
Aiheen sopiminen yhdessä
opettajan kanssa, jonka jälkeen sovitun laajuisen työn tekeminen (1-12
kuukauden sisällä aiheen antamisesta riippuen työn laajuudesta)
·
Työstä on aina laadittava kirjallinen raportti (kielenä
joko suomi tai englanti). Raportti tarkastetaan ja tarvittaessa palautetaan
korjattavaksi/muokattavaksi. Kurssin suorittaminen edellyttää hyväksyttyä
raporttia.